perjantai 27. kesäkuuta 2014

ARVONTA

Keravan Horse & Rider laajentaa myymäläänsä, ja avajaiset järjestetään 23.7. Myymälästä tulee entistä suurempi ja ehompi :) Nyt teillä lukijoilla on mahdollisuus päästä VIP-iltaan tiistaina 22.7! VIP-illassa on luvassa muun muassa upeita tarjouksia, esimerkiksi Kingsland ratsastushousut 109 euroa, pientä purtavaa, sekä kaikille goodie bagit! Mukana Horserider Team. Tarjolla olisi nyt yksi kutsu VIP-iltaan 22.7, kutsu on AVEC.

Kirjoittakaa kommenttikenttään sähköpostiosoitteenne ja jakakaa tämä julkaisu esimerkiksi Facebookissa. Arvonta suoritetaan tiistaina 15.7. Otan yhteyttä arvonnan voittajaan sähköpostitse.

Keravan Horse & Riderissa on aina ollut kattava valikoima laadukkaita ratsastusvaatteitta, hevostarvikkeita ja rehuja. Olen ensimmäisestä ratsastuskypärästäni lähtien hankkinut suurimman osan varusteistani Horse & Riderista. Nyt myymälän kasvaessa valikoima laajenee entisestään.

Kaikki mukaan osallistumaan!


torstai 26. kesäkuuta 2014

Juhannuksen jälkeistä elämää

Juhannus meni leppoisasti mökillä perheen ja hyvien ystävien kera. Pellingissä paistoi välillä jopa aurinko!

Siellä missä eläimiä, siellä myös minä (pätee juhannuksenakin) : ystäviemme ihana 12-viikkoinen koiravauva <3


Torstaina Erja Niemeläinen oli hieronnut molemmat ruunat. Molemmista löytyi jäykkyyksiä, joten hieronta tuli tarpeen. Erja oli jättänyt meille hyvät laput missä lukee eriteltynä poikien ongelmakohdat. Näitä lappuja on hyvä säästää, ja seurata onko jäykkyydet aina samoissa paikoissa.

Juhannuspäivänä heräsin aamulla puhelimen piippaukseen. Sain Juhalta viestin, että rakas tammani Mónös on varsonut mustan pitkäjalkaisen oripojan. Mónös synnytti juuri laskettuna aikana! Varsan isä on Juhan upea kisaori, Rödull frá Holstmúla, eli Roope. Vielä nimetön poika on siis minun kaksivuotiaan Sylvian täysiveli. Mónös on tämän kauden leasingissa Saijalla ja Juhalla, joten varsa on heidän omistuksessaan. Tämä varsa on kyllä kaunein näkemäni! <3







Tulimme sunnuntai-iltana kotiin mökiltä ja maanantaina oli taas aika palata sivilisaation pariin. Jos tallia siis kutsutaan sivilisaatioksi? Skardilla oli maanantaina edessä klippaus. Skardi on useana kesänä klipattu, koska herran kesäkarvakin on hyvin paksu ja hiostava. Tänä vuonna Skardi sai jo aika nätin kesäkarvan, mutta kuitenkin karvaa oli paljon, joten oli parasta ajella karvat pois. Lordikin klipattiin ensimmäistä kertaa pari viikkoa sitten. Nyt molemmilla hepoilla on huomattavasti vilpoisampi olo. Kiva treenatakkin, kun ei heti ole aivan hikimärkiä hevosia.

Lordia klippaus hirvitti, mutta Skardi ei välitä klipperin äänestä, vain ja ainoastaan johto on hieman epäilyttävä. Kun klippauksen jälkeen pyyhin Skardia märällä sienellä, oli se huomattavasti pelottavampaa kun koko klippaustoimenpide. Ehkä vesi tuntuu erilaiselta kun on nakupelle?

Ratsastin Skardin klippauksen jälkeen kentällä. Energiaa taas riitti ja kesti hetken että keskittymiskyky löydettiin. Laukka auttoi jälleen kerran: ylimääräiset höyryt saatiin pois ja paikatkin hieman aukesivat. Lopulta Skardi toimi oikein hyvin ja pehmeästi töltissä.

Lordin kanssa olin Anne Porevirran antoisalla tunnilla. Ratsastimme kentällä ja kerroin, että haluaisin vielä lisävarmuutta käyntiin ja raviin. Teimme pitkillä sivuilla ravisiirtymisiä, ja kulmissa ratsastimme pohkeenväistöä. Väistöstä suoristaminen ennen ravisiirtymää alkoi sujumaan huomattavasti paremmin kun muistin pitää omat kyljet suorassa ja paikoillaan. Ravisiirtymien jälkeen teimme pääty-ympyrällä ravista laukannostoja. Ensin pienensimme ympyrää voltiksi, ja voltilta ulosväistättäessä nostettiin laukka. Toimi todella hyvin ja Lordin laukka parani huomattavasti. Menen helposti itse etukenoon laukkaa nostaessa. Anne löysi minulle hyvän mielikuvan, jotta välttäisin etukenon: ajattelen korkeatasoista kouluratsukkoa piaffessa ja sitä, miten ryhdikkäänä piaffea ratsastava ratsastaja on. Tällä mielikuvalla alkoi Lordi ponnistamaan paremmin takapäällä. Nyt minun pitää siis muistaa kaksi uutta avainsanaa: kyljet ja piaffe. Jos äitini sanoo jotain kun ratsastan, tulee siitä helposti riita. Äidin pitäisi siis ehkä kirjoittaa isot kyltit "KYLJET" ja "PIAFFE" joita hän aina tasaisin väliajoin minulle näyttäisi ;)

Tiistaina tallilla kävi Saija Pihkanen katsomassa meidän hevosten kesäihottumatilannetta. Saija on tutkinut kesäihottumaa ja kehitellyt 10 vuoden ajan toimivia hoitotuotteita. Derma-tuoteperhe on tämän pitkän työn tulos. Tuotteet ovat toimineet hyvin ja poikien iho on hyvässä kunnossa. Tuotteet ovat todella riittoisia ja helppokäyttöisiä. Solheds on nykyään myös sponsorini, mahtavaa! Iso kiitos :)


Ratsastin molemmat hepat tiistaina kentällä. Välillä hieman ukkonen jyrisi. Lordilla tein muun muassa ravissa temponvaihteluita ympyrällä ja töltissä tein myös hieman temponvaihteluita uralla. Lordi oli juuri tiistaiaamuna kengitetty, herran kaviomateriaali ei ole parhaasta päästä, joten kengitys vaikutti hieman liikeisiin. Skardi oli huomattavasti keskittyneemmällä tuulella ja saimme tehtyä hyvät treenit: ensin hieman rentoutta ja venyneempää ylälinjaa käynnissä ja töltissä, sitten enemmän kokoon ja lopuksi rentoa ravia ympyrällä. 

Eilen hevosilla oli vapaapäivä ja hurautimme äidin kanssa Jumboon shoppailemaan. Paljon uusia ihania vaatteita saatiin ostettua. Myös pari laukkua ja yhdet kengät.. heh :) Isäni on autohullu ja uusin villitys on (hänen kolmas valkoinen avoautonsa) Camaro. Sillä me äidin kanssa ajeltiin Jumboon :) 


Minuun on iskenyt joku ärsyttävä kesäflunssa, kurkku on todella kipeä ja nieleminen sattuu. Toivottavasti menisi pian ohi! Viikon päästä lähdetään SM-kisoihin Ypäjälle.

Tänään ja huomenna tiedossa taas treenailua :)


torstai 19. kesäkuuta 2014

Juhannusviikko

Nyt alkuviikolla olen ollut joka päivä tallilla, koska juhannuksena menen mökille ja hepoille tulee kolmen päivän vapaa.

Maanantaina ratsastin molemmat hepat kentällä pitkästä aikaa kangella. Tein paljon pehmittävää ja rentouttavaa työskentelyä, joka teki erityisen hyvää Skardille, joka oli lauantaisesta hermoilusta hieman jäykistynyt.

Tiistaina ihana fysioterapeuttini Julia kävi treenamassa minua. Ensin tehtiin sisällä jumppaliikkeitä ja sitten Julia katsoi kun ratsastin Skardin. Olen viime syksystä asti treenannut Julian kanssa, aloitimme syvistä vatsalihaksista, ja nyt ollemme siinä vaiheessa, että treenaan koko kroppaa: jalkoja, pakaroita, käsiä, lapoja, kylkiä, tasapainoa yms. , tärkeitten sisäisten vatsalihaksien lisäksi! Tiistaina sain monta uutta rankkaa, mutta hyvin hyödyllistä liikettä. Käytimme apuna tasapainolautaani, joka tuo lisähaastetta ja tehoa treeniin. Olin onneksi taas kehittynyt, kuuliaisesti olen tehnyt viikko-ohjelmaani :) Joka paikka hellänä edelleen, mutta mikäs sen kivempaa, kun tuntee tehneensä jotain! Julia myös kinesioteippasi heikomman, vasemman, lapani.

Hikijumpan jälkeen ratsastin Skardin. Julia pisti minut ensin ratsastamaan maneesissa ilman satulaa,  teimme puomityöskentelyä. Uskomatonta, kuinka paljon rauhallisempi ja herkempi istunnalle Skardi on ilman satulaa. Pysähtyminenkin onnistuu ihan pelkällä ajatuksella. Satulan kanssa tehtiin sitten ravi- ja laukkapuomeja. Ravissa osa puomeista oli korotettu ulkopuolelta, jotta ulko etu- ja takajalat aktivoituisivat. Laukassa teimme maapuomisarjoja. Julia keskittyi samalla minun istuntaani, sekä Skardin heikkouksien parantamiseen. Skardi parani paljon ja meillä oli tosi hauskaa! Lopuksi menimme radalle tekemään T.2-suorituksen. Parin keskitempo kierroksen jälkeen Skardi pehmeni ja oli todella kevyt, sekä liikkui isosti koko kehon läpi. Minun vaan pitää muistaa ratsastaa radalla ihan samalla lailla istunnallani kun kentälläkin!

Olin jo aika poikki jumpan ja ratsastuksen jälkeen, joten tein Lordilla hieman nopeamman treenin kentällä. Ruuna tuntui todella energiseltä, joten käytin hyödyksi energiaa ja teimme vähän "kaikkea kivaa" - laukkaa, ravissa temponvaihteluita ja reippaampaa tölttiä.

Eilen Juha piti minulle Lordilla tehokkaan treenin. Juha kokeili alussa itse Lordia, oli mahtavaa nähdä itse taas pitkästä aikaa omaa hevosta, selästä kun ei nää miltä se näyttää ;) En ole ehkä koskaan nähnyt Lordia niin hienona! Liikkui super isosti ja pehmeästi. Onnekseni Lordi ei Juhan mielestä ollut yhtään jäykkä kaulasta, hieman koordinaatio-ongelmia vaan välillä, kun liikkuu isosti niin ei aina tiedä mihin ne koipensa laskisi, heh! Teimme radalla Nelikäynti ja Töltti T.1 suoritukset. Työtöltti oli aivan mahtavan hyvän tuntuista. Muutkin askellajit toimivat hyvin, lisätyssä töltissä minun pitää vaan hieman vielä parantaa teknistä ratsastustani radalla.

Baanatreenin jälkeen ratsastin Skardin kentällä. Skardi tuntui töltissä todella hyvältä, ei ole sairasloman jälkeen vielä kertaakaan tuntunut niin "omalta itseltään". Herra oli oikein letkeä ja kevyt. Tiistain puomitreenit teki hyvää!

Tänään menen vielä kevyesti ratsastamaan hepat ja iltapäivällä Erja tulee käsittelemään pojat. Sitten Skardilla ja Lordillakin on edessä leppoisa jussi.

Ihanaa ja rentouttavaa Juhannusta <3 !

SM-kisojen lähestyessä kuva viime vuoden SM kunniakierrokselta, Skardi vapain ohjin töltissä. Kuva: Linda Bergström


maanantai 16. kesäkuuta 2014

Kisaviikonloppu

Launataina olin Skardilla Orimattilassa WR-kisoissa. Perjantaina meillä oli Juhan kanssa vielä viime hetken treenit. Juha valmensi minua ensin kentällä ja sitten mentiin baanalle tekemään kisasuoritus.
Skardi oli ensin kentällä todella energinen, joten jouduttiin tekemään lämmittelyohjelmaa hieman uusiksi. Avattiin laukalla ja reippaamalla töltillä, jotta Skardi, kutsumanimeltään "Karipekka", saisi pahimmat höyryt pois. Sitten keskityttiin ympyrällä pehmeyteen ja kuuliaisuuteen. Skardi tuntui todella hyvältä. 

Ennen olen aina ratsastanut T.2-suoritukseni niin, että aloitan oikeeseen kierrokseen ja menen vapain ohjin vasempaan. Tänä keväänä olen kuitenkin vaihtanut suuntaa, ja ratsastanut vapain ohjin oikeaan kisoissa. Nyt kuitenkin vanha suunta tuntui taas paremmalta. Olisi parasta jos saisi mennä kaikki osiot vain yhteen suuntaan ;) tai vaihtoehtoisesti kaikkea molempiin suuntiin ja tuomarit arvostelisivat niistä parhaat, heh! Aloitin siis kisasuoritukseni "vanhaan", hyväksi todettuun, kierrokseen. Suoritus oli yksi parhaistamme: vapaavalintaisessa tempossa tölttiä ratsastin reipasta keskitempoa ja Skardi liikkui isosti koko kehosta ja oli todella pehmeä ja kevyt, ihan kun se olisi mennyt itsestään. Hitaassa töltissäkin kehon läpi liikkuva liike säilyi ja tempo oli kohdallaan. Vapain ohjin sujui myös hyvin ja tasaisesti. Itse kisoissa ei sitten aivan samanlainen pehmeä suoritus onnistunutkaan.

Perjantaina päätin juoksuttaa Lordin, koska en enää halunnut Skardin kanssa hyvin menneen treenin jälkeen "sotkea" omaa päätäni ratsastamalla toista hevosta. Juoksutin Lordin ensin sivuohjilla ja laitoin puomeja ja puomisarjoja, jotta Lordi joutuisi koukistamaan kintereitä ja takapää vahvistuisi. Sen jälkeen teimme äidin kanssa esteitä ja hieman irtohypytimme Lordia. Lordi on normaalisti todella energinen juoksuttaessa, mutta tällä kertaa hänen mielestään oli kivointa vain ravata esteitten yli. Lopulta äitini sai herran laukkaamaan ja hyppäämään hyvin. Äitini ei normaalisti juoksuta hevosia, joten sain hyvät naurut kun mamma pisti tyylillä Lordin laukkaamaan!

Kisapäivä oli yllättävän lyhyt: kisasin vain yhdellä hevosella yhdessä luokassa (Töltti T.2) ,  suoritukseni oli vasta klo. 12.40 ja Orimattilaan ei ole tallilltamme mikään älyttömän pitkä matka. Päätin jo etukäteen etten osallistu sunnuntaina järjestettäviin finaaleihin, halusin tehdä niin lyhyen kisamatkan kun mahdollista, Skardin mahaa ajatellen. Olen ennenkin kisannut Orimattilassa ja paikka on tuttu Skardillekin parin vuoden takaa. Kisabaana on raviradan keskellä, ja alue on todella aukea ja laaja. Lämmittely tapahtuu raviradalla. Skardi oli jo heti trailerista ulos päästyään täpinöissään. Ruunaksi Skardi on aina ollut hyvin energinen ja "säpäkkä" etenkin vieraissa paikoissa. Nyt kun herra on vahvistunut ja saanut paljon enemmän massaa, on energiaa vaan hieman vaikeampi hallita. Skardi ei tee mitään pahaa, hän vaan on hyvin innoissaan!

Olin ajatellut tekeväni lämmittelyn aivan samalla lailla kun edellisenä päivänä kotona. Skardi oli kuitenkin niin vauhti päällä, ettei kävelykään meinnannut onnistua. Yritin parhaani mukaan päästää herran höyryjä pois töltissä, sekä pehmittää ja rentouttaa. Skardi on usein tuntunut samalta lämmittelyssä, mutta silti suorituksessa ollut kuuliainen. Nyt pöhköenergiaa riitti radallakin. Suoritus tuntui sinäänsä omituiselta, koska mikään ei oikein mennyt niinkuin olin suunnitellut. Ensimmäisen osion menin liian lujaa, reippaassa keskitempossa Skardi pysyy pehmeenä ja elastisena. Nyt kuitenkin tempo hurahti lisätyn puolelle, joka johti ajoittaisiin jäykistymisiin. Hidas töltti ei ollut aivan niin hidasta kun olisin toivonnut, ja siinäkin niska jäi hieman jäykäksi. Vapain ohjin Skardi pysyi kyllä hyvin töltillä, mutta tempo oli liian lujaa. Skardi ampasi menemään kun tykin suusta ja koitin hidastaa, mutta liikaa en viitsinyt jäämää korjaamaan ohjista (kun ohjien nimenomaan pitäisi olla vapaat), koska tahti pysyi kuitenkin puhtaana ja koko ajan töltin puolella. Koitin tehdä istunnallani kaiken voitavan. Onneksi Skardi pysyi kuitenkin koko suorituksen ajan tasaisena ja puhdastahtisena. Ainut ongelma oli siis liian reipas tempo joka johti siihen, että keho ja liike ei ollut niin pehmeitä ja elastisia kun ne parhaimmillaan on. Heti suorituksen jälkeen taisin sanoa äidilleni, että " tämä oli elämäni oudoin suoritus". Minulla oli siksi sellainen fiilis, koska se ei tuntunut ollenkaan niin suunnitellulta ja harmooniselta, kun suoritukseni yleensä tuntuvat.

Onneksi suoritus näytti paremmalta kun tuntui, ja saimme kuitenkin ihan kohtuulliset kokonaispisteet: 6.33. Suurta hajontaaa pisteissä oli, parhaat pisteet olivat 6.8. Seiskoja tuli ekoista osioista, siihen olen tyytyväinen! Sinäänsä hyvä fiilis, että saimme kuitenkin noin hyvät pisteet suorituksella, jossa on paljon parannettavaa. Sijoituimme karsintojen ykkösiksi. 

Luulen, että Skardi olisi ollut paljon paremmin kuulolla, jos olisimme saapuneet kisapaikalle jo perjantaina, ja olisin saanut ratsastaa sen jo kisoja edeltävänä päivänä kisaradalla. Usein pidemmillä reissuilla Skardi ei enää parin päivän päästä ole moksiskaan lämmittelyalueesta tai kisaradasta.

Kisasuorituksen jälkeen tapasimme vanhan luokkakaverini äidin, Saijan, joka on itse kehitellyt Derma-tuoteperheen hevosten kesäihottuman hoitoon. Hän näytti Skardilla miten tuotteita käytetään. Hevosistamme Drekillä on aivan selkeä kesäihottuma, mutta myös Lordi ja Skardi reagoivat hyönteisiin. Dreki osallistuu loppukesästä Saijan kesäihottumatutkimukseen. Hoidamme ja loimitamme hevosiamme parhaamme mukaan, jotta ne eivät hankaisi ihoaan rikki. Saijalla oli todella hyvät ohjeet ihottuman kurissa pitoon! Tänään aloitan tuotteiden käytön Skardilla ja Lordilla, kerron siis myöhemmin käyttökokemuksia :)

Sunnuntaina vietin poikaystäväni kanssa oikein ansaittua vapaapäivää. Meitä lapsetti, joten menimme kauppatorilta vesibussilla Korkeasaareen! Ensin söimme kuitenkin muurinpohjalettuja ja muikkuja kauppatorilla, nam! Eilinen oli muutenkin yhtä syömistä, kävellessämme kotiinpäin ostimme Iso Roban Makuunista melkein kilon irtokarkkeja, hups!

Tänään olen ilmoittautunut molemmilla hevosilla SM-kisoihin. Suomenmestaruuskilpailut järjestetään Ypäjällä 4-6.7, tervetuloa katsomaan! 

Koneellani on paljon videoita kisasuorituksistani. Rakas äitini kuvaa ahkerasti aina kisoissa, mutta hän jännittää kovasti, joten videot hieman tärisevät, hyppivät ja pomppivat. Koitan muokata (jos osaan) jotain julkaisukelpoisia videoita tänne!

Kisoista minulla ei ole valitettavasti mitään kuvia, mutta Korkeasaaren söpöt eläimet saavat viihdyttää teitä! 

Pikkupanda, ruotsiksi kattbjörn, eli kissakarhu .. ?

Villihevoset :)

Nämä apinat halasivat toisiaan näin koko ajan!


Jollain muullakin on karvanlähtöaika kun meidän hepoilla ;D

Pikkuapina!

Niin kiiltävä turkki tällä kaverilla

Mitkä viikset ;)

Pikkumangusteja <3






torstai 12. kesäkuuta 2014

Valmentautumista ja vähän kuvia

Maanantaina hepat palasivat kahden päivän vapaalta. Olin Skardilla Anne Porevirran tunnilla. Harjoittelimme ravisiirtymisiä ja siirtymisiä kootusta käynnistä keskikäyntiin ja takaisin koottuun käyntiin. Ratsastimme radalla, joka teki todella hyvää sekä minun, että Skardin psyykkeelle - että aina ei treenata vain kisasuorituksia radalla. Harjoitus oli yllättävän haastava, mutta lopuksi Skardi keveni ja pehmeni todella hyvin. Lopputunnista Skardi oli todella kuuliainen ja pystyin oikeasti ratsastamaan askel kerrallaan. Myös minun ongelmakohtani, kädet, relasivat lopuksi, kun torsoni muisti hoitaa työn! Tunnin jälkeen ratsastin myös Lordin radalla, harjoittelin T.1-suoritusta sekä vähän avattiin paikkoja reippaalla ravilla ja laukalla. Ennen ratsastusta jumpattiin ja venyteltiin molemmat hepat huolellisesti, onneksi äiti aina hoitaa toisen hepan !

Tiistaina oli siitä harvinainen päivä, että menin poikaystäväni kanssa tallille. Tosiaan kuljen aina äidin kanssa yhdessä tallille. Juha oli kengittänyt Skardin aamupäivästä. Ratsastin molemmat hepat radalla, niin että Tom saisi otettua hieman kuvia. Meidän pokkarikamerasta löytyi sarjakuvaustoiminto, mutta tietenkään kuvat eivät ole parasta mahdollista laatua !

Lordi hitaassa töltissä

Lordi ravissa

Lordi lisätyssä töltissä

Skardi töltissä

Satulan polkeminen sisäänpäin taitaa olla juuri käynnissä, mutta pitää hieman näyttää Horserider - hupparin selkäosaa ;)

Keskiviikkona jaioimme äidin kanssa yhtä laidunta, jotta pojat pääsisivät nauttimaan vihreästä. Skardin mahavaivoille vihreä on paras hoito! Ratsastin Lordin kentällä, tein laukannostoja käynnistä ja ravista, nostot vahvistavat hyvin "Lorpukan" takaosaa. Laukkojen jälkeen töltti tuntui hyvältä, Lordi käytti koko kehoaan.

Skardilla olin keskiviikkona Juhan tunnilla. Näin kisakaudella tulee helposti tehtyä enimmäkseen kokoavaa työskentelyä, eikä niinkään aina muista tehdä rentouttavia ja notkistavia harjoituksia. Niinpä keskityimme alkutunnista siihen, että hevoset taipuisivat rehellisesti ja kevyesti. Jäykkyyttä oli havaittavissa! Onneksi Skardi vetristyi nopeasti ja lopuksi hieman kokoavampi työskentely käynnissä ja töltissä alkoi sujumaan entistä paremmin. Tunneilla käyminen tekee aina niin hyvää!

Tällä viikolla olen myös hieman opiskellut: ostin Katri Syvärisen verkkokurssin, "Eroon kilpailujännityksestä". Itse en ole kova jännittäjä, mutta kurssi sisältää muun muassa tehokkaita rentoutumis- ja mielikuvaharjoitteita, joista on hyötyä myös ei-jännittäjille! Suosittelen.

Tänään sain myös ilouutisen: Yliopisto-opintoihini kuuluu sivuaineen opiskelu (60 op.), hain keväällä Hankeniin (Svenska Handelshögskolan) lukemaan Johtajuutta ja Organisaatiota sivuaineena. Tänään sain vahvistuksen siitä, että sain paikan! Toivon tämän sivuaineen olevan hyvä lisä Kasvatustietteitten opinnoilleni.

Kesän uutuustuoksu meidän perheessä on kyllä nyt terva! Ja tämä tuoksu ei lähde pois edes suihkussa... Hevosillani on siis lievää kesäihottumaa, tai ehkä sitä ei edes ihottumaksi voi kutsua, mutta kuitenkin ötökät häiritsevät. Joten rasvaan ja loimitan poikia hieman myös varmuuden vuoksi, ettei sitten kutina pahene. Käytössä on tällä hetkellä hyvin toimiva rasva ja öljy, mutta valitettavasti nämä tuotteet haisevat niin voimmakkaasti tervalle, että haisemme äidin kanssa nyt sitten tervalle 24/7. Käytän kumihanskoja rasvaa levittäessä, mutta se ei näytä auttavan. Noh, mitä sitä ei hevostensa eteen tekisi :)

Lauantaina osallistun Skardilla paikalliskerho Jálkurin WR-kisoihin Orimattilassa !






lauantai 7. kesäkuuta 2014

Terveisiä mökiltä !

Tulimme eilen kahdestaan äitini kanssa mökillemme Pellinkiin, Porvoon saaristoon viettämään rentouttavaa äiti-tytär viikonloppua. Tai no, emme me ihan kahdestaan ole - mukana on kissani Morris ja perheeni koiraveljekset Lennon ja Harrison.

Bloggaan nyt siis puhelimellani, jännä nähdä minkä näköinen lopputulos on! 

Ennen mökille lähtöä kävimme tallilla ja ratsastin sekä Skardin, että Lordin pitkästä aikaa maastossa. Molemmat pojat nauttivat suuresti. Uskon, että on todella tärkeää välillä maastoilla: se tekee hyvää hevosen psyykkeelle, puhumattakaan kuinka ratsastaja piristyy reippaasta maastolenkistä! 

Täällä mökillä olen aloittanut uuden kirjan lukemisen : Joe Parentin Zen ja Golf - kehity henkisen pelin mestariksi. Anne Porevirta suositteli tätä kirjaa minulle, vaikka en golfista mitään ymmärräkkään (ainut golfkokemukseni on minigolf pienenä, sekin aika huonolla menestyksellä, heh). Korvaan siis kaikki golftermit ratsastustermeillä. Olen vasta kirjan alkupuoliskolla, ja en voi sanoa muuta kun että TYKKÄÄN! Hyvin kirjoitettu ja todellakin auttaa ajattelemaan uudella tavalla.

Psyykkisen valmentajani Anna Andersénin kanssa ollemme puhuneet tietoisesta läsnäolosta (vinkki: tähän löytyy hyvä ilmainen sovellus, ainakin Iphonen AppStoresta, "Oiva"). Ja kuinka ollakkaan, "Zen ja golf" - kirjassa puhutaan juurikin samoista asioista. Muun muassa samantyyppisiä harjoituksia käydään läpi niin kirjassa kun sovelluksessakin, niitä olenkin jo hieman tehnyt. Mahtavaa huomata, että eri valmentajani painottavat samoja asioita! 

Nyt minulla on myös meneillään fysioterapeuttini Julia Wejbergin laatima viikko-ohjelma, alkuviikosta minulla oli vatsalihas päivä ja 'kyljet ja pakarat'-päivä, eilen tein yläselän ja lavat, ja huomenna olisi edessä tasapainoharjoitteita. Helppoa treenata, kun on valmiiksi strukturoitu viikko-ohjelma! Ja sekin on kivaa, kun joka päivä tuntuu lihaksissa, että jotain on tehty.

    Suosittelen ! 

    Kissakin on löytänyt Zen-moden ! 

    Täällä on hyvä rentoutua!


perjantai 6. kesäkuuta 2014

Heppavauvani Sylvia

Sylvia frá Dynum on rakas 2-vuotias hevoslapseni. Eilen Sylvia oli sisällä tallissa hetken ennen laitumelle pääsyä. Saija oli harjannut sen niin nätiksi! Sylvia on ikäsekseen (ja islanninhevoseksi) todella korkea. Tässä muutama kuva neidistä.


Iloisia tammavarsoja laitumella




Kevään kuulumisia

Lupasin viimeksi kertoa vähän kevään tapahtumista. Kisakausi alkoi periaatteessa jo helmikuussa Tanskan Worldtöltissä, jossa olin hakemassa kokemusta Lordilla.

Suomen osalta ensimmäiset kilpailut ratsastin huhtikuun alussa Lordilla, Kuumassa. Voitimme nuorten nelikäynnin pistein 6,10. Heti seuraavana viikonloppuna oli hieman erikoisemmat kilpailut Kellokosken jäähallilla, IceTölt Finland. Ratsastimme siis jäällä. Olin viime vuonna samoissa kilpailuissa sekä Skardilla, että Lordilla. Silloin Skardi oli todella hyvä, mutta Lordi varoi aika paljon jäätä ja jäykistyi. Tänä vuonna Lordi toimi hyvin jäällä ja saimme kultaa nuorten askellajiluokassa.


Skardi IceTölt 2013


Lordi IceTölt 2014. Kuva : Oona Ylipuranen

Toukokuussa olin Skardilla Ypäjällä WR-kisoissa, ratsastin pelkän karsintasuorituksen, en halunnut rasittaa liikaa sairaslomalta palannutta Skardia. Saimme T.2-luokassa pisteet 6,27 ja olimme karsintojen ykkösiä. Olin tyytyväinen vaikka ensimmäiset osiot eivät menneet ihan nappiin, koska viimeinen osio, tölttiä vapain ohjin, onnistui todella hyvin. Skardi oli aika täpinöissään kun ei taas vähään aikaan ole ollut reissussa, energiaa riitti!


Skardin kanssa Ypäjällä 5/2014

Heti Ypäjän kisojen jälkeisenä keskiviikkona, 14.5 alkoi matka Lordin kanssa kohti Ruotsin kansallisia kisoja. Nelipäiväiset kisat järjestettiin upeassa Toftingessa, Norrtäljen lähellä. Ulkomaanmatkoja teemme yhdessä valmentajani kanssa, joten matkaseurueesemme kuului tällä kertaa Juha, Saija, heidän tytär Lilja, minä, sekä minun äitini Kirsti, eli "Kikka" ja isäni Robi. Ja tietty hepat Lordi ja Rödull, eli Roope. Tähän mennessä olemme aina tehneet kaikki matkamme yhdessä, mutta minulla sattui olemaan iltapäivällä 14.5 tentti. Tästä johtuen minä lensin isäni kanssa Ruotsiin keskiviikko iltana, kun muu seurue hevosineen oli jo aikaisin aamulla mennyt Naantalista laivalla yli Kapellskäriin. Onneksi minulla on maailman paras hevosenhoitaja, eli äitini, joka huolehti Lordista! Kiitos <3

Kisa-alue oli todella hieno, kaikki treenipuitteetkin olivat hyvät. Hevoset asuivat telttatalleissa jotka ovat tuttuja meille PM- ja MM-kisoista, joten heti tuli isojen kisojen fiilistä kun saapui tallialueelle! 


Lordin kanssa tallissa Ruotsissa


Isä ja valmentajieni tytär, Lilja

Parhaat heppahoitajat: Äiti ja isä menossa aamuavarhain tallialueelle

Oli outo tunne tulla lennolla kilpailuihin. Koko tentin ajan mietin hevosia ja miten niillä menee laivassa. Lordi ei ole yhtä rutinoitunut matkustaja kun Skardi. Asuimme ihanassa "mökissä" meren äärellä, noin 15minuutin ajomatkan päässä tallilta. Tämä oli ainut varausvaiheessa vapaana oleva majoitus, mutta sattuikin olemaan todella kiva ! 


Mökkimaisemat

Kilpailut alkoivat torstai-iltapäivällä, joten ratsastin Lordia kevyesti torstai aamulla. Venyttelimme ja jumppasimme myös ahkerasti, että matkalla tulleet jäykkyydet helpottaisivat. Illalla minulla oli ensimmäinen startti, Töltti T.1-luokasssa, ja suoritus meni hyvin. Tietysti aina löytyy parannettavaa, esimerkiksi lisättyyn tölttiin tarvitsemme vielä enemmän potkua. Saimme pisteet 6,0 ja pääsimme A-finaaliin (viiden parhaan joukkoon). Kilpailuissa saamme tuomareilta arvostelulomakkeet. Tuomarit olivat kirjoittaneet paljon mukavia kommentteja, ja Lordin ylälinjaa kehuttiin. Tällaiset kommentit tsemppaavat tosi paljon!

Toftingessa oli hyvät tarhausmahdollisuudet, ja pikkurahalla sai ostaa ison tarhan koko päiväksi omaan käyttöön. Lordilla oli siis oikein mukavat oltavat, kun sai tarhata päivät pitkät! Perjantaina iltapäivällä meillä oli vuorossa meidän päälaji, eli Nelikäynti V.1. Minulla oli rento ja kiva fiilis kisata , kun olimme jo edellisenä päivänä saavuttaneet yhden finaalipaikan! Nelikäynti onnistui ja saimme pisteet 6,23. Olimme karsintojen neljänsiä, eli pääsimme A-finaaliin. Tunne oli mahtava, Lordi teki parhaansa kovassa seurassa! Samana iltana Juha ja Roope starttasivat Töltti T.1-luokassa ja tulivat toiseksi mahtavalla suorituksellaan, pisteet 7,63!

Launataina Lordilla oli ansaittu vapaapäivä. Lordi oli tarhassa ja irtojuoksutin sitä juoksutusympyrässä. Lauantai oli ihanan aurinkoinen päivä ja sain myös itse hieman ladattua akkuja sunnuntaita varten. Kävimme illalla ihanassa kreikkalaisessa ravintolassa syömässä. 


Tältä meidän lauantai näytti

Sunnuntaina meillä oli todella aikainen herätys, nelikäynnin finaali alkoi jo aikaisin aamulla. Sinäänsä hyvä, koska sunnuntai oli hellepäivä ja Lordilla oli vielä talvikarvaa jäljellä! Aamulla oli onneksi hieman viielämpi. A-Finaalissa ratsastaa siis karsintojen 5 parasta ratsukkoa, myös B-finaalin voittaja nousee A-finaaliin. Joskus ratsukoita voi olla jopa seitsemän, jos on useampi ratsukko tasapisteillä. Finaaliin lähdin hymyssä suin, olin jo niin tyytyväinen karsintasuorituksiin. Lordi parani reissussa päivä päivältä, ja sunnuntaina löytyi enemmän potkua jopa lisättyyn tölttiin. Laukassa Lordi kiihdytti vauhtia hieman liikaa, kun takaa tuli ohi toinen ratsukko. Johdin finaalia kolmen ensimmäisen osion jälkeen (työtöltti, ravi ja käynti). Tämän jälkeen kuuluttaja ei enää kuuluttanut kuka on johdossa. Finaalin jälkeen mennään varustetarkastukseen, ja ajattelin olevani kolmas, koska laukassa ja lisätyssä töltissä useat ratsukot saivat melkein samoja pisteitä. Varustetarkastuksen jälkeen  nousimme takaisin ratsaille ja kuuluttaja alkoi kuuluttamaan tuloksia...yllättäen olime Lordin kanssa ykkösiä pistein 6,50! En voinut uskoa sitä todeksi, olin niin onnellinen! Kunniakierroksella DJ:llä oli pelisilmää ja hän soitti Lordin Hard Rock Hallelujan. 

Rankan nelikäynnin finaalin jälkeen päätin perua töltin finaalin, hepalla oli kuitenkin pitkä kotimatka edessä, joten tuntui reilulta antaa Lordin levätä kun se teki parhaansa. Lisäksi sain arvostetun Feather Prize - palkinnon, siististä ja harmoonisesta ratsastuksesta. En ole koskaan ennen saanut vastaavaa palkintoa, joten se tuntui erityisen kivalta! 

Juha ja Roope menestyivät myös hienosti tiukassa Töltti T.1 - finaalissa, ja sijoittuivat toiseksi. 

On kyllä sanottava, että kaikki ruotsalaiset olivat todella mukavia ja kannustavia. Ventovieraatkin tulivat juttelemaan ja toimihenkilöt tekivät todella kaikkensa, että kilpailijoilla ja hevosilla olisivat mahdollisimman hyvät oltavat. Mahtavat kilpailut, tsemppaava ilmapiiri !


Lordi finaalin jälkeen <3

Feather Prize - herkkukori


Sunnuntai-illalla suuntasimme Kapellskärin laivasatamaa kohti, maanantaina olimme aikaisin aamulla Naantalissa. Hepat matkustivat hyvin. Puolelta päivin maanantaina olin kotona Helsingissä ja nukuin varmaan 16 tuntia. Reissut ovat kivoja, mutta rankkoja!

Heti Ruotsista kotiuduttuamme oli vuorossa torstaina ja perjantaina islantilaisen Eyjolfurin kisavalmennus. Viikonloppuna oli edessä "kotikisat", eli paikalliskerhomme Drómin järjestämät kisat kotitallimme, Dynurin baanalla. 

Kisavalmennus sujui hyvin ja Eyjolta sain hyviä viime hetken vinkkejä, tehtiin hieman hienosäätöä. Kisat ratsastettiin lauantaina ja sunnuntaina helteessä. Sekä Skardi, että Lordi tekivät jälleen kerran parhaansa ja en voinut olla muuta kuin tyytyväinen. Lordi teki nelikäynnissä uuden karsinta piste-ennätyksensä: 6,43. Myös Lordin kakkoslajissa, eli Töltti T.1-luokassa paransimme pisteitä Ruotsiin nähden, saimme kokonaispisteet 6,17. Olimme karsintojen ykkösiä molemmissa lajeissa. Skardi sai T.2-luokassa pisteet 6,67, eli samat kun MM-kisoissa Berliinissä 2013, pitkään sairaslomaan nähden tämä oli tosi hyvä tulos! Olimme myös Skardin kanssa karsintojen ensimmäisiä.

Sunnuntain finaalipäivä oli hikistäkin hikisempi. Osallistuin Lordilla ainoastaan nelikäynnin finaaliin, en viitsinyt ylirasittaa sitä, kun ei ollut vielä täysin palautunut Ruotsin reissusta. Nelikäynnin finaalissa Lordi oli todella hyvä, voitimme kokonaispistein 6,83. Nämä olivat Lordin ennätysfinaalipisteet. Finaalissa oli vain kolme tuomaria, sain käynnistä kaksi 7,5 ja yhden 8,0! Kun jokunen 8 siellä pilkahtaa, se sekä palkitsee, että motivoi treenaamaan aina entistä enemmän!

Skardilla ratsastin Töltti T.2 - finaalin. Skardi oli jo aika väsynyt kuumasta ilmasta, mutta teki silti parhaansa. Voitimme nuorten luokan pistein 6,50. 

Tämän kisarupeaman jälkeen minulla oli vielä maanantaina Anne Porevirran tunti Skardilla. Harjoittelimme muun muassa sulkutaivutusta, ja keskityimme paljon istuntaani ja mielikuvaharjoitteluun. Sitten hepat saivat ansaitun vapaaviikon.

Tällä viikolla ollaan taas treenattu normaalisti. Tiistaina fysioterapeuttimme Julia kävi katsomassa Skardia ja Lordia, ja teimme maastakäsin kahdella ohjalla tehokkaita harjoituksia. Saimme aktivoitua entisestään Lordin takaosaa sekä pehmennettyä Skardin ylälinjaa. Keskiviikkona Juha piti antoisan tunnin minulle ja Skardille.














tiistai 3. kesäkuuta 2014

Ensimmäinen blogikirjoitukseni

Noniin, aika oppia bloggamaan! En ole koskaan ennen kirjoittanut blogia, joten kaikki on hyvin uutta ja ihmeellistä minulle.

Olen koonnut eri osioita tähän blogiin, muun muassa hevosistani ja historiastani. Nämä sivut löytyvät tuosta yläpalkista.

Arkeni on siis hyvin hevospainotteista, etenkin nyt kun olen kesälomalla yliopistosta! Mikäs sen parempaa :)

Tänä keväänä olen jo osallistunut useisiin kisoihin, Ruotsissakin kerettiin käydä toukokuussa.

Ajattelin kerätä kevään tapahtumia seuraavan blogitekstiin!

Skardi ja Lordi nauttivat kesästä <3